keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Pääsiäisen projekti

Tuli heiluttua pääsiäisen pyhät lapionvarressa. Mutta se toivottavasti kannatti, sillä hyötytarhan
pohjatyöt on nyt tehty. Siitä tuli mielestäni aika hauskan muotoinen. Kuvassa alue näyttää pieneltä, mutta projekti tuntuu kyllä aika kunnianhimoiselta.

Tummat alueet ovat siis tulevat kohopenkit, joihin pitäisi kehittää jonkinlaiset reunat ja täyttää mullalla. Nyt peitin maan ensin sanomalehdellä ja levitin päälle kerroksen viimevuotista haketta ja päälle lehtiä. Toivon hartaati että rikkaruohot ja paikalla kasvaneet nokkospöheiköt eivät puske tästä läpi.

Taimilavoista löytyi jo jotain vihreää. Viimekesäisistä kylvöksistä jäi suurinosa vielä siirtämättä penkkeihin, kun en syksyllä ennättänyt. Taaimpana uusi lava, joka odottelee vielä kylvöjä.

Tämä on kai jotain hanhikkia. Nimilapuista on tekstit haihtuneet, joten nyt olen näistä taimista aika pihalla.

Myyrät eivät onneksi näytä vieneen sipuleita, vaikka pensaita olivatkin tänä vuonna kolunneet urakalla. Ilmeisesti se on eri myyrä, jolle maistuu kukkasipulit(maamyyrä/metsämyyrä... mitä niitä nyt on?).

Krookukset ja kevätkurjenmiekat kukkivat jo iloisesti. Näin myös yhden sinivuokon ja leskenlehtiä, joten kyllä se kevät on jo täällä vahvasti, vaikka koleaa onkin.

torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Iloista pääsiäistä


Emme ole koristeihmisiä, mutta näistä puisista munista pidän.

KJ halusi myös lyhentää ruohoaan, hieman turhankin innokkaasti.

Ah, pääsiäislomaksi pääsee maalle suunnittelemaan hyötytarhaa ja tyhjentämään kasvihuonetta.

***

Miehen kaveri luopui muutossa Tapiovaaran Fanet-tuoleista, ja hankki Ikeaa tilalle! Onni meille, koska saimme tuolit. Niitä on 4 ja ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. 2 pääsee käyttöön työtuoleiksi ja loput 2 menee varastoon odottamaan parempia aikoja.

Olinkin kaivannut tuolia, joka sopisi mustaksi maalattuun työpöytään. Fanet on ihan täydellinen. (Joo siivotakin pitäis.)

Pitäisi alkaa keskittymään taas opintoihinkin välillä, mutta en oikein ole saanut inspiraatiota. Päivätkin menee niin nopeasti, ettei mitään ehdi, vaikka esikoinen on hoidossa ja vauva on rauhallinen. Puutarhataiteen historiaa käsittelevää kirjallisuutta odottaa läjäpäin.

maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Voi surkeus

Kävin viikonloppuna puutarhassa tarkastelemassa sen kuntoa talven jäljiltä. Voi surkeus minkälaiset myyrätuhot löysinkään. Yli 30 vuotta vanhasta kiiltotuhkapensasadasta ei ole paljon jäljellä! Lähes jokaisesta pensaasta on syöty ainakin muuta runko, osa pensaista on jyrsitty juuresta kauttaaltaan. En oikein tahdo uskoa tätä todeksi. Näihin pensaisiin ei ole koskaan ennen myyrät koskeneet, niin miksi sitten nyt kelpasivat? Tiedän kyllä, että on ollut runsas myyrävuosi, mutta on kai niitä ollut ennenkin...


Kesällä on ilmeisesti luvassa uuden pensasaidan istutus. Leikkasin tämän aidan alas juuri viime kesänä ja se oli lähtenyt ihan kivasti kasvuun.

Myös mm. norjanangervo ja onnenpensas olivat kelvanneet myyrille. Ruusuja en päässyt vielä tarkistamaan, kun havut olivat vielä jäässä niiden päällä, mutta naapuri kertoi että heiltä kaikki ruusut olivat mennyttä. Nyyh...

***
Onneksi sentään jotain mukavaakin. Parvekkeen puulattia on valmis ja se on aivan ihana. Vaikuttaa todella paljon parvekkeen viihtyisyyteen. Nyt pitäisi vain hankkia joku kiva istuskeluryhmä, niin saisi jotain järjestystä aikaiseksi. Oikeastaan haluan tänne kivan pienen ulkosohvan, ehkä polyrottinkia, niin olisi helppohoitoinen.



Taimetkin ovat päässeet ulkoilemaan aurinkoisina päivinä. Olen suunnitellut parvekkeelle myös taimihyllykköä, jonka toivon isäni rakentavan.

***
Vielä kiitokset Teekoolle tunnustuksesta, jonka sain. En valitettavasti saanut kuvaa kopioitua tähän, joten jätän nyt jakamatta tunnustusta eteenpäin, vaikka moni seuraamani blogi sen ansaitsisi.



keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

kevään merkit

Eilen oli loistava sää, kuten tänäänkin. Lumikelloja pilkisteli hangesta Lauttasaaressa. Vihdoin tuntuu oikeasti keväältä.

***

Ristiäiset on vietetty. Juhla oli oikein kiva ja lämminhenkinen. Kummeiksi tulivat siskoni ja serkkuni.

Mekossa kastettujen nimet on kirjailtu helmaan. Jatkoksi pääsee nyt Ilmari. Blogimaailmassa olkoon hän IA, kuten veljensä on KJ.
***

Kevättä on myös kotona.

Nautin suuresti uusista valoisammista verhoista.

Kangas on Vallilan mallistosta, jälleen kerran.

Uudet ruukut odottavat istutuksia parvekkeella. Tänä keväänä parvekkeen ruma ja kylmä betonilattia saa peitokseen puuritilät. Odotan sitä innolla.


Yritän ottaa kevään ihanuuksista kaiken ilon irti, sillä tiedän, että taas ensi vuonna voi olla tähän aikaan niin kiire, ettei ehdi näistä asioista nauttia.

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Maanantaikävely

Maanantaina lähdin rantaan ulkoilemaan mieli täynnä kevään odotusta ja aikeena nauttia auringonpaisteesta. Alkumatka sujuikin oikein mukavasti...

Jäällä oli koululaisia hiihtämässä ja oli oikein kaunista.


Jos minulla olisi tapana seurata sääennustuksia, niin olisin osannut odottaa muutosta.

Puolessa välissä lenkkiä alkoi sataa märkää lunta oikein kunnolla. Sitä tuiskusi vaunuihin ja silmiin. Tuli kiire kävellä muutaman kilometrin matka takaisin.

Onneksi tänään näyttää taas jo paremmalta.

***
Kastemekko odottaa valmiina. Mekko kiertää suvussa ja sillä on kastettu parisenkymmentä lasta, itseni mukaan lukien.


Koristenauhat on aina vaihdettu jokaiselle omat. Näistä tuli nyt minusta todella kivat. Äitini sai ommella suunnitelmani mukaan, en siis ole vieläkään aktivoitunut ompelupuuhissa.

maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Kasvatellessa

Viime viikko hurahti taimia kouliessa, puuhastellessa ristiäisvalmisteluiden parissa, siivoillessa ja uusia verhoja etsiessä. Kamerakin oli unohtunut vanhempieni luokse, joten pidin vähän taukoa blogimaailmasta.

Taimia alkaa olla jo hurjan paljon. Odottelen että lämpenisi sen verran, että saan siirrettyä niitä ulos lasitetulle parvekkeelle päivisin. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä taimille sanomalehdestä ruukkuja. Ne tuntuvatkin tosi käteviltä.

Enimmäkseen kasvattelen perennoja, mutta löytyy myös muutama tomaatin taimi, sekä vähän chilejä ja paprikaa. Näistä pitäisi tulla keltaisia luumutomaatteja.

Ja tässä koristeheinä Sesleria heuffleriana.

Laventeli "Ellegance Ice".

Kelloköynnös on suosikkejani parvekkeelle. Taimet nousevat hauskasti mutkalla mullasta.

Pääsiäinenkin lähestyy jo.

tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Blogini sai ensimmäisen tunnustuksen, kiitos paljon Tilu!



Tänään on muutenkin mukava päivä. Kävin aamulla ystävän kanssa katsomassa Tulppaanien lumo -näyttelyn Sinebrychoffin taidemuseossa. Olin kyllä kuvitellut että näyttely olisi ollut vähän laajempi. Kukkia oli vain yhdessä pienessä huoneessa ja ne oli aseteltu esille aika ahtaan oloisesti keskelle huonetta. Kiehtoviahan tulpppaanit olivat, vaikka osa ei vielä ollut ehtinyt avautua. Kukat pääsisivät kyllä mielestäni paremmin edukseen jossain väljemmässä ja valoisammassa tilassa. Miksei tällaista näyttelyä voisi järjestää esimerkiksi kasvitieteellisessä puutarhassa? Sinne vain tulppaanit ja narskut muiden kasvien sekaan.

Tekisi mieli tilata ensi syksyksi muutama sipuli jotain historiallista narsissia Villistä Niitystä. En osaa kyllä vielä suunnitella syksyyn saakka, nyt pitäisi ensin selviytyä kevään kylvöistä ja istutuksista.

sunnuntai, maaliskuuta 15, 2009

Heureka

Ikkunalla itää jo kaikenmoista. Tässä salkoruusu terhakoita alkuja.

Harmaita päiviä on vietetty mm. vierailemalla tiedekeskus Heurekassa. Oli ihan jännittävä reissu. KJ tykästyi neppis-autorataan, vaikka ei neppaamista ihan vielä hallinnut. Pari neppistä ostettiin muistoksi käynnistä, joten kesällä saadaan tehdä oma rata hiekkalaatikolle.


Neppiksen lisäksi ollaan ihastuttu viime aikoina myös toiseen vanhaan leluun, eli mäkihyppääjään. Pihalle tehtiin hyppyri ja kalliolta löytyi mainio jäärata. Näistä leikeistä on äitikin ihan innoissaan!

keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009

Kutsukortit

Vauvan ristiäiset ovat tämän kuun viimeisenä sunnuntaina. Sain tänään askarreltua kutsukortit. Samalla löytyi käyttöä kangaspalalle, johon ihastuin kangaskaupassa jokin aika sitten. Suunnittelen myös tekeväni samasta kankaasta somisteen kastemekkoon ja omaan juhlamekkooni. Ompelutöiden suhteen pitäisi muutenkin nyt ryhdistäytyä, mutta jotenkin en saa aikaiseksi, kun pitäisi lainata äidin ompelukonetta. Haluaisin niin saada oman.
Tiimarista löytyi sattumoisin tyyliin sopivia leimasimia, joilla koristelin kuoret. Kutsukorttien teemana on Kalevala, mistä vauvan tuleva nimikin on lainattu. Kortteihin tulee myös pieni lainaus Kalevalaa.

tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Ruokia, inhokkeja ja herkkuja

Wokki on ihan parasta ja helpointa arkiruokaa. Siihen voi käyttää melkein mitä vain jääkaapista löytyy ja aina tulee hyvää. Ehdottomasti vihanneksia ei saa haudutella liikaa, jotta ne pysyy rapsakoina ja maku tuoreena. Kun on tuoreet raaka-aineet mausteitakaan ei tarvitse paljon; vähän soijakastiketta ja mustapippuria suoraan myllystä. Usein lisään myös vähän ruokosokeria tai hunajaa. Meillä mies lisää sitten soijakastiketta omalle lautaselleen, kun tykkää suolaisemmasta kuin minä. Tässä wokissa kanaa(ehdottomasti maustamattomia suikaleita), paprikaa, rucolaa, porkkanaa ja auringonkukansiemeniä. Riisinuudelit laitoin erikseen tällä kertaa.

Sain haasteen Teekoolta listata viisi inhokkiruokaa. Tämä on muuten ensimmäisen blogihaasteeni ja aihe osui sikäli sopivasti, että olinkin ajatellut laatia postauksen ruoanlaitosta. Nyt kun olen kotona, niin tulee taas käytettyä enemmän aikaa kokkailuun ja kokeiltua kaikenlaista. Olen ilahatunut siitä, että huomaan kehittyneeni aika hyväksi sovaltajaksi. Kun perusasiat on hallinnassa niin pystyy aina vähän muokkailemaan ruokalajeja, tarvitsematta pelätä että lopputulos olisi syömäkelvotonta.

Tässä tulee nämä inhokkiruoat:

1. Hampurilaiset, siis hampurilaisravintoloiden. Itse tehty ja koottu burgeri on sitten ihan eri juttu.

2. Katkaravut. Oikeastaan olen niille varmaankin allerginen, koska kurkkua alkaa kuristaa ja oksettaa jos niitä erehdyn syömään. Mutta ne inhottavat jokatapauksessa.

3. Raaka kala ja liha. Kalaa kyllä syön, mutta sen pitää olla kypsennettyä. Graavilohet yms. ei uppoa, vaikka mies aina herkuttelee niillä pojan kanssa. Pihvi saa olla medium, mutta ei missään tapauksessa täysin raaka.

4. Laitosjauhelikastike. Se on sitä, mitä oli koulussa ja jauhelihassa oli rustonpaloja, jotka narskui hampaissa syödessä. Opiskelijaruokaloissa en nykyisinkään ota koskaan jauhelikastiketta, sen verran on jäänyt kammo. Se myös inhottaa jos kastikkeessa on vain lihaa, eikä mitään kasviksia.

5. Sienet. Joitain sieniä olen oppinut vähitellen syömään, mutta en kyllä ole mikään ylin ystävä. Limainen koostumus on se mikä inhottaa enemmän kuin maku.

Vielä kurkkaus keittiöön.



En yleensä leivo mitään, mutta mokkapaloja tulee joskus tehtyä, sillä ne on ehdoton herkkuni. Nyt kokeilin sulatella valkosuklaata pinnalle, mutta siitä tuli kyllä aikamoista sotkua. Mitään tiettyä ohjetta en mokkapaloihin käytä, vaan etsin aina netistä jonkun sopivalta tuntuvan. Aina on tullut ihan syötäviä.