keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

kevään merkit

Eilen oli loistava sää, kuten tänäänkin. Lumikelloja pilkisteli hangesta Lauttasaaressa. Vihdoin tuntuu oikeasti keväältä.

***

Ristiäiset on vietetty. Juhla oli oikein kiva ja lämminhenkinen. Kummeiksi tulivat siskoni ja serkkuni.

Mekossa kastettujen nimet on kirjailtu helmaan. Jatkoksi pääsee nyt Ilmari. Blogimaailmassa olkoon hän IA, kuten veljensä on KJ.
***

Kevättä on myös kotona.

Nautin suuresti uusista valoisammista verhoista.

Kangas on Vallilan mallistosta, jälleen kerran.

Uudet ruukut odottavat istutuksia parvekkeella. Tänä keväänä parvekkeen ruma ja kylmä betonilattia saa peitokseen puuritilät. Odotan sitä innolla.


Yritän ottaa kevään ihanuuksista kaiken ilon irti, sillä tiedän, että taas ensi vuonna voi olla tähän aikaan niin kiire, ettei ehdi näistä asioista nauttia.

3 kommenttia:

-T kirjoitti...

Kivoja kevään merkkejä siellä bongattu, en ole nähnytkään tuollaisia lumikelloja varmaan ennen!
Parvekkeelle tulevat puuritilät tuovat varmasti lämmintä tunnelmaa..
JA Onnea pojalle nimen johdosta!!!

-T kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus...Käy hakemassa!

Elina kirjoitti...

Ihana nimi pojalla!! Minä olisin kovasti halunnut kuopuksestamme Ilmarin, mutta eipä nimi saanut miehen kannatusta. Ensimmäiset viikon pikkumiestä kuitenkin Ilmariksi kutsuin :)