tiistaina, toukokuuta 08, 2007

jatkoa


Tässä vielä yksi kuva tuosta uusimmasta penkistä. Sitä aion vielä laajentaa tänä kesänä niin, että luumupuu ei ole niin reunassa. Vähitellen siis kasvatan näitä istutusalueita ja supistan nurmikkoa. Kuvassa taustalla näkyy pihan perälle ja siellä olva kanien koppi.

Kasvivalintojen suhteen suunnitelmani eivät ole kovin täsmällisiä, koska tunnen kasveja, tai varsinkin perennoja, vielä aika huonosti. Tämä on lähinnä kokeilua, että voiko sitä oikeasti saada jotain kasvamaan, ja samalla toivon oppivani tuntemaan lajeja. Senvarran ymmärrän, että korkeita kannattaa istuttaa taakse ja matalia eteen ja että valkoiset, keltaiset ja violetit kukat ovat kauniita yhdesssä.















Tämä on kärjistetysti äitini käsitys kukkapenkistä. On joskus istuttanut jotain, mutta sitten ei ole jaksanut hoitaa. Minä olen sitä jo vähän yrittänyt kitkeä, mutta eihän se auta. Taitaa olla jotain iiriksiä siinä. Muutenkin penkki on tehty aika outoon paikkaan, koska tässä kasvaa aina hirveä nokkospusikko. Tänä vuonna aion niittää tästä ja päästä eroon nokkosista.



Yllä olevassa kuvassa näkyy "alapihaa", joka ei ole niin puutarhamainen, vaan lähinnä lasten leikkialuetta. Tässä on koko pihan ehkä ongelmallisin kohta mielestäni. Siinä kasvaa kolme kookasta mäntyä, sekä yksi kitukasvuinen vaahtera. Koko kumpare on varmaankin täynnä männyn juuria, enkä tiedä/usko, että siihen voisi istuttaa mitään. Nurmikkokaan ei kasva mäntyjen alla mitenkään hyvin, vaan pohjalla on lähinnä neulasia. Miten siis saisi tästä paikasta mielenkiintoisemman. Olen miettinyt, että voisiko mäntyjen runkoihin laittaa kiipeämään jotain köynnöksiä. Mutta mitä, ja miten ja mihin ne istuttaa? Yksi ajatus on myös, että tekisin erikokoisia betonisia istutuslaatikoita, ja sommittelisin niitä kivasti puiden alle ja ympäristöön. Muutenkin haluaisin kokeilla tehdä jotain betonista. Bongasin myös yhdestä puutarhakirjasta ohjeet, miten voi tehdä kevennetystä betonista istutuslaatikoita valamalla pahvilaatikoihin. Niitä harrastetaan kuulemma jonkin verran Ruotsissa.

Ideoita saa esittää. Lisääkin kuvia olisi, mutta nyt joudun pitämään vähän taukoa. Huomenna täytyy ehtiä pakkaamaan, käymään koululla ja ostoksilla, valmistamaan pakastin täyteen makaronilaatikkoa, siivoamaan, ja viettämään laatuaikaa Pikun ja K.J:n kanssa, ja torstaiaamuna klo 04:00 lähden lentokentälle. Madrid, Leon, Bilbao, San Sebastian jne.... täältä tullaan!

Ei kommentteja: