Loin tämän blogin itselleni jo noin vuosi siten. Jotenkin unohdin koko jutun eikä tullut sitten kirjoitettua. Välillä kuitenkin tuntuu, että on asioita joista pitäisi kirjoittaa, ihan huvin vuoksi. Kun kerran kirjoittaa, niin olisi ihan kiva, jos joku niitä juttuja lukisikin. Katsotaan eksyykö tänne koskaan kukaan. Kirjoitan siis itselleni, mutta myös muille. Ehkä toivoisin joskus heräävän keskusteluakin.

Mistä aloittaisin. Näin aluksi irtoaisi sata aihetta mistä voisin kertoa. Aluksi voisin tietysti esitellä itseni. Olen siis 23 opiskeleva äiti, jonka elämä on ehkä keskivertoa kiireisempää, joka yrittää suorittaa opintonsa määrätyssä tahdissa ja olla mahdollisimman hyvä äiti. Asun Espoossa ihanassa kolmiossamme(rakastan meidän kotia) pojan(K.J) ja avomiehen kanssa(josta käytän tästä eteenpäin nimeä Piku). Niin ja koiran; Manu on maan mainioin chihuahua, perheenjäsen, jolle meillä ikäväkyllä ei aina ole tarpeeksi aikaa. Ollaan ehkä jollain mittapuulla aika erikoinen perhe. Välillä ollaan tosi onnellisia, mutta välillä tuntuu, että haluaisi vaan juosta pois. Opiskelu, kodin ja äidin tehtävien hoitaminen ei ole aina ihan helppoa, varsinkin kun mies tekee yrittäjänä usein pitkiä päiviä, eikä juurikaan osallistu kotitöihin. K.J on päivähoidossa.

Kesätöitä pitäisi jostain hankkia. Tämä on vähän ristiriitainen juttu, koska toisaalta haluaisin olla kesän K.J :n kanssa ja pitää vähän ansaittua lomaa. Toisaalta mulla ei olisi silloin mitään tuloja kolmeen kuukauteen, joten se olisi vähän vaikeaa. Kyllä me toimeen tultaisiin, mutta on rasittavaa pyytää kokoajan Pikulta rahaa kaikkiin menoihin. Teen jo sitä kuitenkin kokoajan, koska opintotuki ei luonnollisesti riitä mihinkään. Pikun mielestä on ajan hukkaa jos nuori ihminen "makaa" kolme kuukautta kotona. Yritin selittää että se ei todellakaan ole ajan hukkaa jos olen K.J:n kanssa, toiset äidit on kotona monta vuotta pienen lapsen kanssa. Ei se oikein tainnu ymmärtää.

Tärkeintä työpaikan saamisessa olisi mun mielestä se, että saisi kokemusta, mutta jos en kuitenkaan saa vielä oman alan töitä, niin silloin sitäkään hyötyä ei ole. En kyllä enää menee mihinkään kaupan kassalle, ei sillä että se olisi jotenkin huono työ, mutta minusta siitä saatu taloudellinen hyöty ei ole riittävä suhteessa menetettyyn lomaan. Heh. Yritän siis vaan päästä helpolla vai, ja elää miehen siivellä? Saattaa olla, mutta olen kyllä sen ansainnut.

Olen kyllä yrittänyt etsiä töitä; lähetin helmikuussa hakemuksen varmaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin pääkaupunkiseudulla, mutta tuloksetta. Ei ne ota vielä toisen vuosikurssin opiskelijaa. Suurin osa sentään vastasi jotain tyyliin "meillä ei nyt ole tarvetta, mutta säilytämme yhteystietosi". Jes. Hain myös muutamaan puutarhamyymälään. Siitäkin työstä olisi hyötyä, kun oppisi tuntemaan kasveja, mutta niissä olisi pitänyt aloittaa jo tässä kuussa, kun on sesonki, ja minä olen kiinni koulussa toukokuun loppuun saakka. Puutarhamyymälät piti olla mun vara suunnitelma, "varma nakki", jos ei mihinkään muualle pääse. Ei sen ihan näin pitänyt mennä.

Mitä nyt sitten teen? En tiedä. En tiedä mihin voisin enää hakea. Lähetin epätoivoissani hakemukset pariin toimistotyöntekijän/sihteerin paikkaan, mutta tuskin niistä kuuluu mitään. Eikä nekään olisi edes omaa alaa. Plaah. Olen ainakin yrittänyt, vakuuttelen itselleni.